Koko perheen perinnepäivät Korholassa
Korholassa Rantasalmella järjestetään 1.-2.9.2012 toista kertaa Korholan Kone- ja Perinnepäivät.
Viikonlopun ohjelma on monipuolinen ja soveltuu koko perheelle. Nähtävillä on mm. vanhoja traktoreita, puimureita, maamoottoreita, autoja ja muita maatalouskoneita. Koneiden työnäytökset ovat molempina päivinä klo 12 ja 15, jonka lisäksi halukkaat voivat kokeilla mm. pärekaton tekoa. Korholan peruspalveluihin kuuluvat hevostyövälinemuseo, kirpputorimyymälä, kahvila, eläimiä sekä lapsille suunnattua talutusratsastusta. Perinnepäivien esittelyriviin kutsutaan mukaan myös muita vanhojen koneiden omistajia ja alan harrastajia. Perinnepäivien pääsymaksu on 5€/hlö ja lapset pääsevät sisälle ilmaiseksi.
Korhola Holiday on maaseutumatkailuyritys, joka tuottaa laadukkaita matkailupalveluita sekä tarjoaa vatsan ja mielen rauhaa kaikille asiakasryhmilleen ympäri vuoden. Korholan aito maalaismaisema ja puhdas luonto tarjoavat virikkeitä ja rauhaa sopivassa suhteessa. Maaseutumatkailupalvelujen tuottaminen aloitettiin Korholassa jo vuonna 1987, takana on siis lähes 25 vuoden kokemus. Erikokoisia ruokailu- ja kokoustiloja on päärakennuksessa 80 henkilölle, pihassa sijaitsevalla tanssi- ja juhlalavalla n 120 henkilölle ja Eräravintola Loimussa n. 90 henkilölle. Korhola sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella, aivan oopperajuhlakaupunki Savonlinnan läheisyydessä Rantasalmen Parkumäessä. Etäisyydet ovat: Savonlinnasta 20km (15min),Varkaudesta 65km (45min) ja Mikkelistä 83km (60min).
Viime vuoden tapahtumasta:
Perinnepäivien lehti-ilmoitus (pdf)
Perinnepäivien juliste (pdf) |